Perjantaipuheet – että mikä?

Julkaistu 21.03.2023

Somemarkkinointi on ollut meille alusta lähtien selkeästi tärkein yksittäinen markkinointikanava. Ollaan tehty somea aika orgaanisesti, ja koitettu pitää sisältö autenttisena ja aitona. Varsinkin emoyhtiömme Franssila Kylpyhuoneet Oy:n kanava on saanut selkeästi eniten palautetta juurikin siitä, että kanava on aito eikä remontoimisen haasteista olla pelätty puhua tai tuoda ongelmia esille. Koitamme toimia myös somessa omilla kasvoilla juurikin sen takia, että tarttumapinta olisi aito ja helposti lähestyttävä.

Idea insta-livestä oli Vellulla mielessä jo ennen kun minä astuin yritykseen mukaan. Konsepti tai idea oli sinällään raakile, mutta oli kuitenkin olemassa. Samaan aikaan Vellu oli jo pitänyt perjantaipuheet – konseptilla videoituja tarinoita profiilissaan. Uuden yrityksen tullessa kuvioon perjantaipuheet sai ehkä enemmän alustaa, koska oli muitakin ulottuvuuksia pelkästään yrityksen toiminnassa kuin kylpyhuone urakointi. Meillä oli yhtäkkiä aiheita fläppitaululla seuraavaksi kahdeksi vuodeksi listattuna.

Aluksi instalive ajatus kauhistutti ainakin allekirjoittanutta, koska live on liveä, leikkaamatonta eikä sanottua tai tehtyä saa tekemättömäksi. Ensimmäinen live alkoi sanoilla ”ollaanko me nyt livessä?” ja siltä se todella tuntui. Viime perjantaina vedettiin 20. live #perjantaipuheiden alle, ja pikkuhiljaa ollaan saatu homma pelittämään. Ajatuksena on että jokatoinen perjantai puhutaan jostain tuotteesta, ja jokatoinen jostain muusta aiheesta. Aiheita on ollut mm.

-eri tuotteet
-yrityksen pyöritykseen liittyviä juttuja
-mentorointi ja tiimihenki
-suunnitteluun liittyvät aiheet

Meillä on ollut perjantailiveissä myös vieraita, esimerkiksi eri tuotteiden toimittajia. Näitä toivotaan enemmän myös, aina parempi kun aiheesta puhuu oman asiansa superammattilainen. Perjantaipuheet on saanut paljon kehuja ja on tullut fiilis että se myös jotenkin päästää asiakkaat lähemmäs meitä, tekee meistä helpommin lähestyttäviä

Ensi viikon perjantaina vedetään live aiheella ”suunnittelun merkitys projektissa” tai jotain sinnepäin. Aihe on meille molemmille tärkeä, sillä vuosien kokemuksella voi sanoa ettei tästä voi liikaa puhua. Tervetuloa kuuntelemaan! 😊

Tästä instagramiin